Parisuhteessa

Minun pisin parisuhde on ollut henkilön kanssa, jonka kanssa en ehkä edes halunnut parisuhdetta ja olen melko varma, että hän ei halunnut minun kanssa. Halusin siinä kohtaa vaan olla parisuhteessa ja olla rakastettu. En tätä olisi ikinä halunnut myöntää, koska nykyään olen niin täynnä asennetta ”I don’t need a man! I am better on my own!!” mutta ehkä tuokin lausahdus on hieman kärjistettyä. Sitä vaan tietää nykyään jo vähän liiankin hyvin mitä sietää ja mitä ei ja sitä tulee oltua mieluummin yksin liiankin mielellään. Mutta silloin nuorena halusin parisuhteen. Tuota halua vauhditti lähes vuosi vietettyä aikaa toisen miehen kanssa, joka taas ei pystynyt sitoutumaan parisuhteeseen tai ei ainakaan pystynyt/halunnut siihen minun kanssani. Olin ”tuhlannut” lähes vuoden mieheen, joka ei halunnut mitään vakavaa minun kanssani. Olin antanut suudelmani ja sisimpäni hänelle ja lopulta vain vuodattanut kyyneleeni ja ihan turhaan. Lopulta jäljellä olivat vaan kyyneleet ja rikkinäinen sisin. Siitähän vasta tulikin olo, että minä haluan parisuhteen ja poikaystävän rinnalle, jolle minä riitän juuri tällaisena. En tiedä riitinkö, mutta mies löytyi rinnalle.

Halusin parisuhteen vaikka sitten miehen kanssa, joka oli kaikkea muuta kuin oikea minulle, minä olin kaikkea muuta kuin oikea hänelle ja me molemmat olimme myös kaikkea muuta kuin valmiita parisuhteeseen. Ensimmäisen viikon jälkeen tiesin ettei tämä tule kestämään, minä en tule kestämään häntä ja hän ei tule kestämään minua, mutta silti siinä sitä mentiin yhdessä nelisen vuotta. Meillä oli todella paljon hyviä hetkiä ja todella paljon huonoja hetkiä, mutta pois lähtökään ei ollut vaihtoehto, koska toisen seuraan ja läsnäoloon oli jo tavallaan niin tottunut ja vaikka se ei ollut ehkä suurinta romanttista rakkautta, niin rakkautta se oli silti. Lopputulos tässä parisuhteessa oli kaikkea muuta kuin onnistunut. Vaikka suhteessa rakastettiin paljon, siinä myös riideltiin ja vihattiin ja voitiin huonosti. Molemmat saimme varmasti omia haavoja tuosta suhteesta, jossa minä keräsin ne vuotavimmat ja joista osan arpia yhä parantelin pari vuotta sitten. Nykyään ajattelen lämmöllä silloista kumppaniani. Vaikka se päättyi huonosti, oli meillä paljon hyviä hetkiä. Emme vaan olleet oikeat toisillemme.

Itse opin tuossa parisuhteessa paljon itsestäni ja siitä mitä haluan ja mitä minulla on annettavaa. Yksi tärkeimmistä opeista oli se, etten enää ikinä mene parisuhteeseen vain parisuhteen takia ja ollakseni jonkun kanssa. On parempi (ja helpompi) olla yksin yksin, kuin kaksin yksin. Huonossa suhteessa voi olla yksinäisempää kuin sinkkuna ollessa. Sinkkuna voi olla onnellisempi kuin parisuhteessa. Miksi sitä haluaa parisuhteen vaikka väkisin? Vaikka tietää ettei tämä henkilö ole minulle se oikea ja tämä ei tule kestämään? Läheisyyden ja kumppanin kaipuusta? Sitä saa myös seksistä ja sunnuntaipoikaystävistä. Vai onko kuitenkin kyseessä aito usko siihen, että toinen voisi olla se oikea vaikka jotkut asiat tuntuvatkin vähän vääriltä hänen kanssaan?

En osaa enää sanoa mitä nuorempana ajattelin, mutta vanhempi minä haluaa sanoa sille nuorelle minälle, että mene eteenpäin ja elä elämää ja nauti. Se oikea ihminen tulee kyllä rinnalle kun sen aika on. Nauti siihen asti kaikesta muusta mitä elämällä on tarjottavaa. Ole onnellinen. Ja mikä ettei voisi nauttia niistä vääristäkin ihmisistä vaikka he eivät olekaan oikeita ihmisiä sinulle sillä hetkellä. Niistäkin jutuista oppii tai sitten ei, mutta ainakin on hauskaa, tai sitten ei.

Olen aina uskonut paljon ajoitukseen ja siihen, että joku henkilö ei välttämättä sillä hetkellä ole sinulle se oikea, on vaan kyse väärästä ajoituksesta. Se on jotenkin lohdullista ajatella, että kaikki voivat olla toisilleen ne ”oikeat”, kunhan kohdataan tai yritetään oikealla hetkellä. Toisinaan voi tuntua yksinäiseltä ja pelottaa, että tuleeko sitä oikeaa ihmistä sittenkään rinnalle ja milloinkaan, mutta onneksi silloin ystävät tulevat hätiin ja muistuttavat että kyllä hän tulee. Ja siihen asti voi nauttia kaikesta muusta elämässä kuin siitä parisuhteesta. Vaikka nojaillen rennosti puuhun ja toteamalla, että minulla on asiat on aika hyvin tällä hetkellä, olen sitten parisuhteessa tai en. Ihanat rakkaat ystävät kun muistuttavat ♥