Power of Outdoors

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mikä mieletön voimaviikonloppu takana! Itsellä ei siis mitää sen kummempaa kuin nukkumista pitkään, hyvää ruokaa, hyvää seuraa ja paljon ulkoilua, mutta miten hyvää nuo kaikki tekevät! Ne onnekkaat jotka aloittivat talvilomansa perjantaina saivat kyllä aikamoisen tehostartin lomaviikkoonsa sillä aurinko antaa kyllä niin paljon energiaa ja sitä on kaivattu!

Olen itse sellainen, että välillä unohdan nauttia näistä kotiseudun ajanviettomahdollisuuksista ja haikailen aina vaan loman ja ulkomaiden perään. Jostain syystä loma ei tunnu miltään, jos sen viettää ”vaan” Suomessa. Mutta minä en jostain syystä muista, että täällä kotisuomessakin on niin kaunista ja täälläkin voi nauttia tekemisistä vaikka ei lomaa olisikaan.

Eilen ja tänään tuli kuitenkin lähdettyä reippaalle kävelylenkille ystävän kanssa Munkkiniemen rantaan ja tuo kävely teki niin hyvää! Istuin kivellä ja istuin kannolla, otin aurinkoa, yritin napata kuvia kaverin kameralla ja opettelin sen käyttöä, nauroin, liukastelin, söin ruokaa lähiravintolassa enkä voi todeta kuin että IHANAA! Olin tosi iloinen ja onnellinen kävelyreissun jälkeen. Aurinko tekee vaan ihmeitä! Ja se hyvä seura totta kai.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aloin eilen lukemaan Helsingin mainoslehteä, jossa oli vaikka ja mitä tekemistä lapsille, nuorille, aikuisille ja kaikille siltä väliltä tähän hiihtolomaviikolle. Tekemistä taitaa löytyä kaikista kaupungeista, kunhan niitä osaa vaan etsiä. Helsingin tapahtumia voi etsiä vaikka sivulta stadissa.fi. Kaikki lomailijat nyt vaan tutkailemaan mitä tekemistä kotikaupungistasi löytyy ja kokeilemaan uusia lajeja ja harrastuksia! Antaa ihanasti energiaa viikonloppuihin ja tulevaan viikkoon, on se sitten työ- tai lomaviikko.

Vaikka nyt ihastelen Suomea ja Helsinkiä ja ihanaa talvisäätä mikä täällä on, niin ei haittaa kyllä yhtään, että ylihuomenna starttaa lento kohti Filippiinejä ja seuraavat 5vk menee (toivottavasti) aurinkoisilla ja lämpimillä rannoilla. Suomesta ja tekemisistä täällä pääsen nauttimaan sitten taas reissun jälkeen ja kun tulen takaisin on jo virallisesti KEVÄT! Kevättä odotellessa, nauttikaa aurinkoisista keleistä ja hyvästä seurasta, on se sitten ystävän, puolison, perheen tai oma seura 😉

One Woman’s Trash is Another Woman’s Treasure

Kuva: Matti Matikainen/Seiska

Olen himoshoppaaja ja hävettää myöntää se. Rakastan kierrellä vaateliikkeissä ja minulle se on ollut aina myös ajanvietettä, harrastus ja urheilulaji. Jos on ollut surullinen olo, menen pyörimään liikkeisiin, jos on todella hyvä fiilis, menen pyörimään liikkeisiin, jos ei tunnu miltään, menen pyörimään liikkeisiin. En mahda sille mitään, että rakastan uusia vaatteita ja kenkiä aivan liikaa ja niitä löytyykin kotoa liian paljon. Minä olen ihan tietoisesti, yrittämällä yrittänyt vähentää turhia ostosreissuja viime aikoina nimenomaan vaatteiden parissa.

Olen viimeiset kaksi vuotta käynyt läpi vaatekaappia ja karsinut sieltä pois kaikki sellaiset vaatteet, jotka eivät enää tunnu omalta tai ovat olleet virheostoksia alunperinkin. Joskus joku vaate näkyy jokapuolella, koska se on trendikäs tai näyttää vaan ihan törkeän hyvältä jonkun toisen päällä ja sitten tulee sellainen olo, että se on PAKKO SAADA itsellekin. Lopulta löydät sen ja ostat sen etkä sovituskopissa tule huomanneeksi, että hetkonen, se ei itseasiassa näytä yhtään omalta eikä todellakaan sovikaan itselle yhtä hyvin kuin se muille sopi. Parin viime vuoden aikana olen vihdoin tajunnut oman tyylini ja olen alkanut harkitsemaan ostoksiani todella tarkkaan (kyllä, näin kauan siihen meni, että vasta 35-vuotiaana ymmärtää olla ostamatta itselle sopimattomia vaatteita). Mutta jos ja kun itseä miellyttäviä vaatteita löytyy, todellakin ostan ne. Yritän vaan vältellä niitä virheostoksia ja vaatekaappiin tuleekin yhä useammin enää klassikoita ja ajattomia vaatteita.

Klassikkovaatteita tulee nykyään etsittyä myös kirppareilta ja sinne vien myös omat virheostokseni, muiden löydöiksi. Kaikki ihanat vaatteet ansaitsevat uuden mahdollisuuden, jotta joku toinen löytää ne ja rakastaa niitä vaikka en itse rakastanut. Vaatteisiin pätee siis vähän sama kuin eksiinkin… One (wo)man’s trash is another (wo)man’s treasure ja ei kun kierrätykseen vaan. Helsingissä yksi suosikkikirppareistani on Relove! Rakastan Relove liikkeiden sisustusta ja sitä tunnelmaa mikä siellä on! Itse en ole vielä myynyt Relovessa, mutta ensi kesälle on hakusessa myyntipaikka ja kun ne tulee myyntiin, niin laitan välittömästi varaukseen.

Kävin Reloven uuden myymälän avajaisissa Fredalla viime viikolla ja siellä näyttää niin hyvältä! Myymälään voi tulla sekä tekemään löytöjä, että nauttimaan kahvista tai lounaasta ystävän kanssa tai miksei vaikka viinistä työpäivän päätteeksi. Itse löysin Samsoe&Samsoen villapaidan ruosteenvärisenä, joka on ollut värisuosikkini jo pari vuotta ja ihanan valkoisen kesämekon Zaralta. Kuvassa on mukana vielä viime kesänä Töölön Relovesta ostamani Marenas sandaalit.  Iso, iso suositus siis Reloven liikkeille. Käykäähän tutustumassa ja tekemässä ihania löytöjä! ♥

Parisuhteessa

Minun pisin parisuhde on ollut henkilön kanssa, jonka kanssa en ehkä edes halunnut parisuhdetta ja olen melko varma, että hän ei halunnut minun kanssa. Halusin siinä kohtaa vaan olla parisuhteessa ja olla rakastettu. En tätä olisi ikinä halunnut myöntää, koska nykyään olen niin täynnä asennetta ”I don’t need a man! I am better on my own!!” mutta ehkä tuokin lausahdus on hieman kärjistettyä. Sitä vaan tietää nykyään jo vähän liiankin hyvin mitä sietää ja mitä ei ja sitä tulee oltua mieluummin yksin liiankin mielellään. Mutta silloin nuorena halusin parisuhteen. Tuota halua vauhditti lähes vuosi vietettyä aikaa toisen miehen kanssa, joka taas ei pystynyt sitoutumaan parisuhteeseen tai ei ainakaan pystynyt/halunnut siihen minun kanssani. Olin ”tuhlannut” lähes vuoden mieheen, joka ei halunnut mitään vakavaa minun kanssani. Olin antanut suudelmani ja sisimpäni hänelle ja lopulta vain vuodattanut kyyneleeni ja ihan turhaan. Lopulta jäljellä olivat vaan kyyneleet ja rikkinäinen sisin. Siitähän vasta tulikin olo, että minä haluan parisuhteen ja poikaystävän rinnalle, jolle minä riitän juuri tällaisena. En tiedä riitinkö, mutta mies löytyi rinnalle.

Halusin parisuhteen vaikka sitten miehen kanssa, joka oli kaikkea muuta kuin oikea minulle, minä olin kaikkea muuta kuin oikea hänelle ja me molemmat olimme myös kaikkea muuta kuin valmiita parisuhteeseen. Ensimmäisen viikon jälkeen tiesin ettei tämä tule kestämään, minä en tule kestämään häntä ja hän ei tule kestämään minua, mutta silti siinä sitä mentiin yhdessä nelisen vuotta. Meillä oli todella paljon hyviä hetkiä ja todella paljon huonoja hetkiä, mutta pois lähtökään ei ollut vaihtoehto, koska toisen seuraan ja läsnäoloon oli jo tavallaan niin tottunut ja vaikka se ei ollut ehkä suurinta romanttista rakkautta, niin rakkautta se oli silti. Lopputulos tässä parisuhteessa oli kaikkea muuta kuin onnistunut. Vaikka suhteessa rakastettiin paljon, siinä myös riideltiin ja vihattiin ja voitiin huonosti. Molemmat saimme varmasti omia haavoja tuosta suhteesta, jossa minä keräsin ne vuotavimmat ja joista osan arpia yhä parantelin pari vuotta sitten. Nykyään ajattelen lämmöllä silloista kumppaniani. Vaikka se päättyi huonosti, oli meillä paljon hyviä hetkiä. Emme vaan olleet oikeat toisillemme.

Itse opin tuossa parisuhteessa paljon itsestäni ja siitä mitä haluan ja mitä minulla on annettavaa. Yksi tärkeimmistä opeista oli se, etten enää ikinä mene parisuhteeseen vain parisuhteen takia ja ollakseni jonkun kanssa. On parempi (ja helpompi) olla yksin yksin, kuin kaksin yksin. Huonossa suhteessa voi olla yksinäisempää kuin sinkkuna ollessa. Sinkkuna voi olla onnellisempi kuin parisuhteessa. Miksi sitä haluaa parisuhteen vaikka väkisin? Vaikka tietää ettei tämä henkilö ole minulle se oikea ja tämä ei tule kestämään? Läheisyyden ja kumppanin kaipuusta? Sitä saa myös seksistä ja sunnuntaipoikaystävistä. Vai onko kuitenkin kyseessä aito usko siihen, että toinen voisi olla se oikea vaikka jotkut asiat tuntuvatkin vähän vääriltä hänen kanssaan?

En osaa enää sanoa mitä nuorempana ajattelin, mutta vanhempi minä haluaa sanoa sille nuorelle minälle, että mene eteenpäin ja elä elämää ja nauti. Se oikea ihminen tulee kyllä rinnalle kun sen aika on. Nauti siihen asti kaikesta muusta mitä elämällä on tarjottavaa. Ole onnellinen. Ja mikä ettei voisi nauttia niistä vääristäkin ihmisistä vaikka he eivät olekaan oikeita ihmisiä sinulle sillä hetkellä. Niistäkin jutuista oppii tai sitten ei, mutta ainakin on hauskaa, tai sitten ei.

Olen aina uskonut paljon ajoitukseen ja siihen, että joku henkilö ei välttämättä sillä hetkellä ole sinulle se oikea, on vaan kyse väärästä ajoituksesta. Se on jotenkin lohdullista ajatella, että kaikki voivat olla toisilleen ne ”oikeat”, kunhan kohdataan tai yritetään oikealla hetkellä. Toisinaan voi tuntua yksinäiseltä ja pelottaa, että tuleeko sitä oikeaa ihmistä sittenkään rinnalle ja milloinkaan, mutta onneksi silloin ystävät tulevat hätiin ja muistuttavat että kyllä hän tulee. Ja siihen asti voi nauttia kaikesta muusta elämässä kuin siitä parisuhteesta. Vaikka nojaillen rennosti puuhun ja toteamalla, että minulla on asiat on aika hyvin tällä hetkellä, olen sitten parisuhteessa tai en. Ihanat rakkaat ystävät kun muistuttavat ♥

Minä olen Jenny

Moi,

Olen Jenny ja olen ihan mahottoman kärsimätön. Oon kotosi Turuust ja nykysi asun Helsingis. Kävin täs kesäl Turkis kattelee jos löytys mies, mut eihän niist ollu mihinkään! Hauska reissu oli kyllä. Mulla on koira Olga, joka ikävöi mua aina, koska oonhan vaa niin paras äiti sille. Eksyn viikonloppusin bileisiin, jossa en halua olla ja tykkään roskaruoasta. Rakastan matkustelua ja suoraan sanottuna en muuta tekis ellei olis iha pakko. Kiva ois joku matkustelukaveri!

Sanoin yhdelle kaverille (joka on muuten yksi miehistä ohjelmassa nimeltä Bachelorette Suomi ja häneltä myös viittaus ettei miehistä ole mihinkään, hah!), että minulla olisi kova hinku kirjoittaa blogia ja minulla on jo monen monta blogikirjoitusta kirjoitettuna, mutta en vaan pysty kirjoittamaan sitä ensimmäistä kirjoitusta. Se tuntuu olevan niin, niin, niin vaikeaa. Siinä pitäisi kertoa itsestä kaikkea ja saada joku jopa innostua lukemaan se teksti. Apua! Miten se onnistuu? Ei mitään hajua. Haluaisin vaan olla jo vanha bloggari, joka kirjoittaa juttuja silloin tällöin fiiliksen mukaan ja milloin mistäkin ja olisi joku joka aina haluaisi tulla lukemaankin niitä, mutta eipä sellaiseen tilanteeseen varmaankaan voi tuosta noin vaan hypätä. Minun kaveri tuosta ohjelmasta sitten tarjosi apuaan ja hän kirjoitti tuon yllä näkyvän tekstin puolestani! Hän sanoi, että siinä sinulle ensimmäinen teksti, turha stressata sen enempää Jenny! Tuossa tuleekin aika hyvin esille, että kuka olen, eikö vain? Hah! Yritetään kuitenkin vielä uudelleen.

Moi, olen Jenny ja minä kyllä olen ihan älyttömän kärsimätön. Olen aina ollut samanlainen kuin muut ikäiseni, että kaikki minulle heti, nyt! No mitä haluat? En tiedä! Koska haluat ne? Nyt! Mutta eiköhän aika monella elämä ole sitä itsensä etsimistä ja tutkimista, että mitä elämältä haluaa ja sitä mukaa kun palaset loksahtavat kohdalleen, sitä alkaa miettiä jo uusia juttuja, että mitä seuraavaksi. Kuka myöntää? Itse olen ainakin elämän mittaisella etsimismatkalla itseeni, mutta se matka on paras ja teen parhaani, että nautin myös nykyhetkestä ja kaikesta mitä olen jo saavuttanut.

Minä tosiaan olen kotoisin Turusta ja asun nykyisin Helsingissä. Turulla on kuitenkin iso paikka sydämessäni enkä pidä mahdottomana ajatuksena ettenkö joskus vielä muuttaisi sinne. Instanimeni @jennyaurajoella tulee tietysti myös Turusta ja pitää sisällään tarinan vanhasta ”bloggaajasta” Jennystä, joka yritti kuumeisesti keksiä blogilleen nimeä. Nimi löytyi lopulta elokuvasta Aamiainen Tiffanyllä ja muuntui siitä nimeksi Aamiainen Aurajoella. Kirjoitin blogia kun matkustelin maailmalla ja sillä taisi olla runsaat 3 lukijaa, äiti, sisko ja joku satunnainen vaihtuva lukija. Blogi vaihtoi nimeään vielä kerran ja nimeksi tuli lopulta Jenny Aurajoella. Silloinen blogi on kuopattu ja haudattu, mutta nimi jäi elämään. Tyttö voi lähteä Turusta, mutta Turku ei tytöstä. Olkoon siis instanimeni jatkossakin Jenny Aurajoella. Turku on siis edelleen rakas, rakas kaupunki, mutta minulla on vaan jo iso ystäväpiiri ja työ Helsingissä, joista mistään en ole valmis luopumaan, joten eiköhän Helsinki ole nyt kaupunki jota kutsun kodiksi.

Minulla on koira nimeltä Olga ja hän on minulle rakkaista rakkain. Olga on minun vauva, koska muita vauvoja ei elämääni vielä ole tullut. Olgalla on myös iso merkitys siinä mielessä, että hän tuli elämääni 7 vuotta sitten kun minulla oli todella vaikea ero meneillään ja hän tuli ja pelasti minut. Sen sijaan, että olisin murehtinut mikä kaikki parisuhteessani meni pieleen ja miksi minulla oli niin paha olla, sain vaan hoivata häntä ja hän minua. Toki myöhemmin tajusin, että pitää sitäkin vähän tutkailla, että miksi voin niin huonosti ja mitä voin tehdä sille, mutta Olgasta oli minulle suuri apu. Olga vilahtaa instastoryssäni säännöllisesti.

Minä rakastan matkustelua kuten niin moni muukin ja se on iso osa minua. Voiko matkailu olla iso osa ihmistä? Voi. Itsellä tulee sellainen olo, että tarvitsen matkustelua elääkseni ja elän matkustellakseni. Olen jostain syystä aina löytänyt rahaa matkusteluun vaikka rahaa ei olisi ollut yhtään ylimääräistä esim. opiskeluaikoina. Matkusteluun löytyi kuitenkin aina rahaa. Eikä matkustelun tarvitse olla kallista! Sen voi tehdä myös budjetilla! Kunhan jättää shoppailut väliin (itse en ole osannut jättää).

Mutta mikä minut määrittelee tällä hetkellä ehkä kaikkein parhaiten on se, että minä olen Jenny ja minä olen Suomen ensimmäinen Bachelorette ja koko Suomen kansa pääsee seuraamaan kun etsin rakkautta Turkin auringon alla Livillä ja Ruudussa 1.10. alkaen. Suomen ensimmäinen Bachelorette. Ei paineita, huh!

Kuvahaun tulos haulle bachelorette suomi

”Jenny, mulla on hyviä uutisia. Me ollaan vihdoin viimein tekemässä ensimmäistä Bachelorettea ja me halutaan tehdä se sun kanssa. Oothan sä yhä sinkku? Kiinnostaahan tämä sua? Me halutaan sut tähän ja myös katsojat haluaa sut tähän!” 

Tuollaisen puhelinsoiton sain keväällä ja ne ketkä minua tai mediaa ovat seuranneet, tietävät kyllä mitä vastasin tuohon, mutta kerrotaan se vielä tässäkin, että vastaukseni oli KYLLÄ! KYLLÄ, KYLLÄ, KYLLÄÄÄÄ!!! Minulla taisi olla vielä sellaiset sydämet silmien paikalla koko puhelun ajan. Olin ja olen niin innoissani tästä, etten mahtanut innostukselleni mitään! Silloin pari vuotta sitten, kun olin ihastunut ensimmäiseen Bacheloriimme Juhaan ja olin kovasti jatkamassa yhteistä matkaamme hänen kanssaan, sain kuitenkin kuulla olevani liian herkkä parisuhteeseen hänen kanssaan. Muuta en keskustelusta muista. En ihastu helposti, mutta kun ihastun olen täysillä mukana. Juha ei ensinäkemältä vaikuttanut minun tyyppiseltä mieheltä ulkonäön tai persoonansa perusteella, mutta olin kuitenkin avoin tutustumaan häneen ja antamaan mahdollisuuden. Olen todella onnellinen, että tein niin, sillä vaikka yhteinen ”matkamme” olikin lyhyt, niin siihen mahtui paljon ihania ja erilaisia kokemuksia ja ihan oikeasti oikeasti ihastuin häneen ja odotin mahdollista yhteistä tulevaisuutta. Kun matkamme loppuikin lyhyeen, niin minulta meni jonkin aikaa toipua siitä. Kuten kerroin, ihastuessani olen täysillä mukana enkä toivu ihastuksista nopeasti. Vaikka Juhan kohdalla ei rakkaudesta ollutkaan vielä kysymys, niin silti minulla meni parisen kuukautta päästä epäonnistuneesta suhteesta yli. Ajatus siitä, että voisin olla Bachelorettena itse joku päivä piristi kuitenkin siinä kohtaa kummasti kun pahimmilta sydänsuruilta olin Juhan jälkeen toipunut.

Minä hain aikoinaan Bachelor Suomeen ihan hetken mielijohteesta. Minulta oli loppunut pari kuukautta aiemmin pari kuukautta kestänyt etäsuhde, jossa minä olin todella ihastunut ja mies olikin se, joka totesi ettei oikeastaan halua seurustella tai ainakaan minun kanssani. Lopettaessamme tapailun olin juuri muuttanut työn perässä Turusta Helsinkiin (tätä muuttoa olin suunnitellut jo jonkin aikaa ja vihdoin löytyi minua kiinnostava työ) enkä tuntenut Helsingistä vielä oikein ketään. Pari ensimmäistä kuukautta meni myös enimmäkseen itkiessä ja miettiessä, että mikä minussa on vikana kun en kelpaa. Yhtenä sunnuntaiaamuna olin syömässä aamupalaa keittiössä kun äitini laittoi viestillä linkin, että ”Jenny! Suomeen tulee vihdoin viimein Bachelor ja sun pitää hakea sinne!”. Minähän vaan naureskelin, että no en varmasti ja hyi kamala mikä ajatus olla kilpailemassa yhdestä miehestä muiden naisten kanssa ja hyi hyi hyi, ei ikinä, jos saisin olla Bachelorette ja miehet kilpailisivat minusta, niin mikä ettei, mutta ei toisinpäin. Siinä taisi kuitenkin mennä vaan iltaan asti kunnes olin jo lähettänyt hakemukseni. Suomen synkkä ja kylmä marraskuu auttoivat minua päätöksen teossa kyllä huomattavasti ja siihen päälle vielä yksinäinen sunnuntai ja voila, hakemus oli tehty. Minä taisin jopa hakemukseen kirjoittaa, että ette te mitään Bachelorettea voisi tehdä, että se olisi enemmän minun juttu, kun minä en oikein tuosta kilpailusta muiden naisten kanssa välitä. Kumma juttu, tuotantoa ei hirmuisesti kiinnostanut minun Bachelorette-haaveet vaan pyysivät minua haastatteluun Bachelor-kuvauksia varten.

Olen kertonut aiemminkin, että minun oli helppo sanoa Bachelorette-projektille kyllä, sillä uskon yhä edelleen tähän tosi-tv-rakkauskonseptiin (vaikka edellinen sellainen epäonnistuikin, mutta kellä ei olisi epäonnistumisia rakkaudessa?) ja siihen, että voin tavata ihanan miehen yhtälailla teeveessä kuin oikeassa elämässäkin. Tiedostan myös, että minä saatan olla tämän kaiken jälkeen ihan yhtä sinkku kuin aiemminkin enkä löydä tästä ohjelmasta ketään, mutta ei kai siitä haittaa ole etsiä omaa rakasta vaikka sitten television kautta.

Vaikka minun oli helppo sanoa projektille kyllä, minulla meni silti fiilikset ylösalaisin koko kevään ja kesän. Välillä tämä kaikki tuntui niin kaukaiselta ja epätodelliselta, etten aina tainnut edes tajuta, että kyllä tämä ihan oikeasti tapahtuu, Bachelorette Suomi kuvataan ja minua on pyydetty ensimmäiseksi Bacheloretteksi! Apua! Iiiiik miten jännää, ihanaa ja mahtavaa, mutta silti, APUA! Mikä vastuu olla unelmien poikamiestyttö! Eikö unelmien poikamiestytön pitäisi olla rikas ja hyvässä, menestyvässä ammatissa, mallin mitoissa, mutta kuitenkin nauttia syömisestä ja herkuttelusta, olla ihana, herttainen naapurintyttö mutta kuitenkin seksikäs joka miehen unelma, olla hauska mutta kuitenkin fiksu ja kyvykäs puhumaan myös vakavia, urheilusta nauttiva pelottavan kaunis kaunotar? Entä jos onkin vaan ihan tavallinen pisamanaama, joka kiukuttelee kun sille päälle sattuu, laukoo totuuksia ja nauraa itse eniten omille vitseilleen. Entä jos tykkää urheilla vain juuri sen verran, että voi hyvin ja voi jatkossakin nauttia pizzaperjantaista ja muutamasta viinilasillisesta silloin tällöin. Entä jos nauttii välillä jopa useamman viinilasillisen ja on sitä mieltä, että viikonloppu, shoppailu ja loma alkaa parhaiten, kun aloittaa sen juhlavasti kuoharilasillisella. Entä jos käy normaalipalkkaisessa työssä, josta nauttii koska siellä on parhaat työkaveri, joka kuitenkin palkitsee ahkerasta työstä vain sen verran, että se mahdollistaa oman asunnon kaukaa Helsingin keskustasta, mutta kuitenkin palvelujen läheisyydestä. Ja entä jos loput rahat menevätkin sitten matkusteluun ja shoppailuun, tässä kohtaa voisin leikkiä olevani Carrie Bradshaw ja kertoa, että ”shopping is my cardio”, niin enhän mä sitä voi lopettaa! Voiko kaikesta näistä huolimattakin olla unelmien poikamiestyttö? Näemmä voi, sillä arvatkaa mitä….

Minä olen Jenny ja olen Suomen ensimmäinen Bachelorette, hei vaan! Taidan olla nimenomaan katsojien toive ja valinta tähän enkä voisi olla otetumpi tästä vastuusta ja kunniatehtävästä! Iso kiitos kaikille, jotka olette seuranneet minua Bachelorista asti ja vaaditte, että nyt on naisten vuoro! Ja nimenomaan, että nyt on minun vuoro! Kiitos! Kaikki te jotka tulette matkaan vasta nyt tai myöhemmin, tervetuloa, tutustutaan! Rehellisesti minua välillä ihan itkettää kun ajattelen kuinka ihania katsojia ja seuraajia olen saanut Bachelor ja Bachelorette taipaleeni myötä. Saan teiltä päivittäin positiivista palautetta tai vaan tervehdyksiä ja kuulumisten vaihtoa ja ne piristävät aina päivääni. Bachelorette Suomi alkaa Liviltä ja Ruudusta 1.10. ja huh mikä matka se olikaan. Lupaan kuitenkin, että olen siinäkin oma rehellinen ja hupsu itseni. Toivottavasti ette pety!