I do… want an entertainer

Ja Bachelorette Suomi jakson numero viisi ruodinta jatkuu! Tästähän nousi ihan suorastaan kohu, kun olin tylynä sekä Jesselle että Santulle ja omasta mielestäni ihan ansaitusti molemmille. Mitä tässä sitten omasta mielestäni tapahtui?

Annoin Jesselle Single Delight ruusun jo Vanajanlinnassa, joka antaa kantajalleen varmuuden siitä, että kotiin ei tarvitse lähteä ennen kuin on päässyt edes kerran kanssani yksilödeiteille. Ruusu meni Jesselle ihan siitä syystä, että ensinnäkin Jesse jännitti ihan hirveästi Vanajanlinnassa ja hänen huulensa vapisivat kun hymyili (ja minulla oli vaikeuksia katsoa häntä kun tuo jännitys oli niin paha) enkä meinannut saada hänestä mitään irti jännitykseltä. Jesse kuitenkin kertoi, että on vakavissaan ja etsimässä oikeaa suhdetta, joten ajattelin että häntä ruusu auttaisi eniten ja hän voisi sen myötä vapautua tuosta jännityksestä. Jesse otti ruusun ilolla vastaan.

Turkissa aloin kutsumaan miehiä yksilödeiteille ja jotenkin ne olivat aina jonkun muun näköisiä kuin Jessen ja tietty sitten kutsuin sen kenen ajattelin nauttivan deiteistä eniten ja kenen kanssa minä ajattelin, että niistä nauttisin. Hamam-spahan halusin lopulta kutsua Jessen, koska hän oli moneen kertaan sanonut kuinka haluaa hemmotella muita, mutta itseään ei tule hemmoteltua niin usein. Hamam on siihen oikein hyvä keino.

Heräsin tuona aamuna joskus 4.30 maissa, jotta ehdin itse valmiiksi ennen kyytini tuloa. Kyytini tietysti eksyi matkalla ja minä torkuin 40 minuuttia kiukkuisena hotellini aulassa miettien, että koko tämän ajan olisin voinut nukkua pidempään. Minä olin joskus kauan, kauan, KAUAN sitten itse aamuvirkku, mutta valitettavasti se saattaa näemmä muuttua ja nykyään olen kyllä iltavirkku ja aamuisin on toooooodella tahmeaa nousta ylös. Minä kuitenkin lopulta pääsin kuin pääsinkin miesten villalle herättelemään miehiä silmäpussieni kera ja ah se oli hauskaa kun sieltä heräsi kiukkuisia miehiä ihmettelemään, että MIKSI minä olen siellä ja MIKSI minä huudan.

Jessenhän minä sieltä villalta tulin nappaamaan mukaan, mutta toki oli kiva tsekata samalla, että ovatko miehet aamuvirkkuja itse. Minullahan on ongelmia vain heräämisessä, mutta hetken päästä olen juuri niin ärsyttävän positiivinen kuin aina olen ja ihmiset hermostuvat minuun, jep jep jep 🙂

Deitit Jessen kanssa meni aivan älyttömän hyvin ja meiltä löytyi todella hyvä kemia väliltämme. Ajatukset elämästä ovat aika samanlaiset. Vaihdettiinpa muuten myös yksi suudelma ja se oli hyvä. Yllätyin, koska en pidä Jesseä noin ulkoisesti omana tyyppinä, mutta pusu yllätti ja hyvä fiilis. Halusin jatkaa Jesseen tutustumista ja annoin hänelle ruusun deittien päätteeksi.

Illan mix&minglessä olin olevinaan hauska valkoisella iltapuvullani, joka muistutti erehdyttävästi häämekkoa ja kävelin ympäriinsä häämarssia hyräillen. Minusta tuntuu edelleen ettei osa miehistä edes ymmrtänyt mikä siinä oli niin hauskaa. Ehken itsekään ymmärrä. Ajattelin, että pelotellaan nyt ne sitoutumiskammoisimmat häämekolla pois.

Koska minun ja Jessen deitit menivät niin hyvin, olin siksi niin pettynyt häneen kun hän nappasi minut juttutuokioon kanssaan ja nappasipa vielä ottaen kiinni lanteistani kaikkien miesten läsnäollessa (anteeksi häävitsit jatkuvat yhä). Mielestäni se oli turhan intiimiä, sillä ympärillä oli miehiä joita minä tapailin siinä kohtaa. En myöskään arvostanut sitä, että hän edes hakee itselleen enemmän aikaa, kun on juuri ollut kanssani deiteillä. Haluaisin, että hän arvostaa kilpakumppaneitaan sen verran, että antaa heillekin mahdollisuuden jutella kanssani ja arvostaa minua, jotta minä opin tuntemaan myös muut miehet joiden kanssa en ollut vielä ollut deiteillä. Tämä sai minut ärsyyntymään ja lopullisesti minulta paloi pinna, kun Jesse yritti suudella minua juttelun päätteeksi, joka kertoo siitä ettei hänellä ollut lainkaan tilannetajua siihen missä ollaan ja ketä siellä on. Ei sopivaa. Soo soo soo. Tästä Jesse saa kuulla ensi viikolla…

Ja sitten rumpujen pärinää… päästään mieheen nimeltä Santtu. Santtu haki minut juttelemaan ja juttelikin vakavia. Jostain syystä Santtu oli sitä mieltä, että en etsi enää aviomiestä vaan viihdyttäjää ja kutsun treffeille ja jatkoon vaan ruskettuneita lihaskimppuja. Myönnän. Olen syyllistynyt kutsumaan deiteille ruskettuneita lihaskimppuja ja olen tuntenut heihin vetoa. Enkä tunne edes huonoa omatuntoa tästä. Mutta miksi Santtu oli sitä mieltä, että minun mielipiteet ovat muuttuneet matkan varrella siitä, että mitä minä olin tuolta hakemassa? Olin koko ajan etsimässä oikeaa ihastusta, joka voi syventyä rakkaudeksi ja siis oikeaa parisuhdetta. Minulle se tarkoittaa sitä, että tunnen vetoa mieheen sekä fyysisesti että henkisesti ja kyllä, joskus ruskettuneet lihaskimputkin vetävät minua puoleensa ja haluan, että puolisoni viihdyttää minua kaikin mahdollisin tavoin ja minä häntä.

Minulle jäi Santun puheista sellainen kuva että nämä viihdyttäjät eivät olisi yhtä hyviä kumppaniehdokkaita kuin ne epäviihdyttäjät (mikä on viihdyttäjän vastakohta?). En tiedä miksi Santtu esitti asiansa kuten esitti, mutta haluan uskoa ettei hän tarkoittanut sillä mitään pahaa ja hän vaan esitti sen huonosti. Minulle tuo oli vaan todella huono ajankohta esittää tuollaista ja vielä tuolla huonolla tavalla, sillä minulla oli ollut haasteita Turkissa löytää Santusta se positiivinen tyyppi, jonka tapasin Vanajanlinnassa. Aina kun tapasimme kuvauksissa ja juttelimme, hänellä tuntui joku asia olevan huonosti. Toki syystä pitää valittaa, jotta asiat selviävät ja mikään ei jää painamaan mieltä, mutta tuolla kun olimme tutustumassa toisiimme, niin itse ainakin näin sen mahdollisuutena vaikka kuvauspäivät venyivätkin ja ymmärsin kun päivät olivat haastavia. Odotin silti aina miesten tapaamista ja olisin toivonut samaa häneltä kuten muilta miehiltäkin.

Haluan kuitenkin puolustaa Santtua, sillä en usko, että hän on oikeasti niin negatiivinen. Ehkä vaan vähän kyseenalaistava. Hän oli tuolla ehkä hetken negatiivinen ja kilpailutilanne oli vienyt hänestä voiton tai hän vaan halusi jo lähteä kotiin. En tiedä. Mutta tunnistan tuon itsestäkin, että joskus jos asiat menevät huonosti ja tulee epävarma olo, niin omaa fiilistä on todella vaikeaa lähteä siitä nostamaan. Santusta oli kuitenkin jäänyt minulle todella hyvä kuva ja fiilis aiemmin ja vaikka tilanne meni miten meni Turkissa, niin uskon, että Santtu on juuri se hyvä tyyppi, jonka tapasin Vanajanlinnassa.

The End.

2 thoughts on “I do… want an entertainer

  1. Vähän ikävää Jessen haukkumista tässä. Sanoit sanottavasi jo jaksossa, miksi vääntää puukkoa haavassa. Lapsellista.

    1. Ai! Ei mielestäni. Kerron näissä tarkemmin mitä eri jaksoissa tapahtui ja kaikki jotka ovat katsoneet tämän jakson, tietävät että Jessen käytös ei ollut hyväksyttävää tai että se ei ainakaan minun mielestäni ollut hyväksyttävää. Haluaisin avata mielipidettäni siitä. Jos se sinun mielestäsi on lapsellista haukkumista, olkoon niin 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *