Minä olen Jenny

Moi,

Olen Jenny ja olen ihan mahottoman kärsimätön. Oon kotosi Turuust ja nykysi asun Helsingis. Kävin täs kesäl Turkis kattelee jos löytys mies, mut eihän niist ollu mihinkään! Hauska reissu oli kyllä. Mulla on koira Olga, joka ikävöi mua aina, koska oonhan vaa niin paras äiti sille. Eksyn viikonloppusin bileisiin, jossa en halua olla ja tykkään roskaruoasta. Rakastan matkustelua ja suoraan sanottuna en muuta tekis ellei olis iha pakko. Kiva ois joku matkustelukaveri!

Sanoin yhdelle kaverille (joka on muuten yksi miehistä ohjelmassa nimeltä Bachelorette Suomi ja häneltä myös viittaus ettei miehistä ole mihinkään, hah!), että minulla olisi kova hinku kirjoittaa blogia ja minulla on jo monen monta blogikirjoitusta kirjoitettuna, mutta en vaan pysty kirjoittamaan sitä ensimmäistä kirjoitusta. Se tuntuu olevan niin, niin, niin vaikeaa. Siinä pitäisi kertoa itsestä kaikkea ja saada joku jopa innostua lukemaan se teksti. Apua! Miten se onnistuu? Ei mitään hajua. Haluaisin vaan olla jo vanha bloggari, joka kirjoittaa juttuja silloin tällöin fiiliksen mukaan ja milloin mistäkin ja olisi joku joka aina haluaisi tulla lukemaankin niitä, mutta eipä sellaiseen tilanteeseen varmaankaan voi tuosta noin vaan hypätä. Minun kaveri tuosta ohjelmasta sitten tarjosi apuaan ja hän kirjoitti tuon yllä näkyvän tekstin puolestani! Hän sanoi, että siinä sinulle ensimmäinen teksti, turha stressata sen enempää Jenny! Tuossa tuleekin aika hyvin esille, että kuka olen, eikö vain? Hah! Yritetään kuitenkin vielä uudelleen.

Moi, olen Jenny ja minä kyllä olen ihan älyttömän kärsimätön. Olen aina ollut samanlainen kuin muut ikäiseni, että kaikki minulle heti, nyt! No mitä haluat? En tiedä! Koska haluat ne? Nyt! Mutta eiköhän aika monella elämä ole sitä itsensä etsimistä ja tutkimista, että mitä elämältä haluaa ja sitä mukaa kun palaset loksahtavat kohdalleen, sitä alkaa miettiä jo uusia juttuja, että mitä seuraavaksi. Kuka myöntää? Itse olen ainakin elämän mittaisella etsimismatkalla itseeni, mutta se matka on paras ja teen parhaani, että nautin myös nykyhetkestä ja kaikesta mitä olen jo saavuttanut.

Minä tosiaan olen kotoisin Turusta ja asun nykyisin Helsingissä. Turulla on kuitenkin iso paikka sydämessäni enkä pidä mahdottomana ajatuksena ettenkö joskus vielä muuttaisi sinne. Instanimeni @jennyaurajoella tulee tietysti myös Turusta ja pitää sisällään tarinan vanhasta ”bloggaajasta” Jennystä, joka yritti kuumeisesti keksiä blogilleen nimeä. Nimi löytyi lopulta elokuvasta Aamiainen Tiffanyllä ja muuntui siitä nimeksi Aamiainen Aurajoella. Kirjoitin blogia kun matkustelin maailmalla ja sillä taisi olla runsaat 3 lukijaa, äiti, sisko ja joku satunnainen vaihtuva lukija. Blogi vaihtoi nimeään vielä kerran ja nimeksi tuli lopulta Jenny Aurajoella. Silloinen blogi on kuopattu ja haudattu, mutta nimi jäi elämään. Tyttö voi lähteä Turusta, mutta Turku ei tytöstä. Olkoon siis instanimeni jatkossakin Jenny Aurajoella. Turku on siis edelleen rakas, rakas kaupunki, mutta minulla on vaan jo iso ystäväpiiri ja työ Helsingissä, joista mistään en ole valmis luopumaan, joten eiköhän Helsinki ole nyt kaupunki jota kutsun kodiksi.

Minulla on koira nimeltä Olga ja hän on minulle rakkaista rakkain. Olga on minun vauva, koska muita vauvoja ei elämääni vielä ole tullut. Olgalla on myös iso merkitys siinä mielessä, että hän tuli elämääni 7 vuotta sitten kun minulla oli todella vaikea ero meneillään ja hän tuli ja pelasti minut. Sen sijaan, että olisin murehtinut mikä kaikki parisuhteessani meni pieleen ja miksi minulla oli niin paha olla, sain vaan hoivata häntä ja hän minua. Toki myöhemmin tajusin, että pitää sitäkin vähän tutkailla, että miksi voin niin huonosti ja mitä voin tehdä sille, mutta Olgasta oli minulle suuri apu. Olga vilahtaa instastoryssäni säännöllisesti.

Minä rakastan matkustelua kuten niin moni muukin ja se on iso osa minua. Voiko matkailu olla iso osa ihmistä? Voi. Itsellä tulee sellainen olo, että tarvitsen matkustelua elääkseni ja elän matkustellakseni. Olen jostain syystä aina löytänyt rahaa matkusteluun vaikka rahaa ei olisi ollut yhtään ylimääräistä esim. opiskeluaikoina. Matkusteluun löytyi kuitenkin aina rahaa. Eikä matkustelun tarvitse olla kallista! Sen voi tehdä myös budjetilla! Kunhan jättää shoppailut väliin (itse en ole osannut jättää).

Mutta mikä minut määrittelee tällä hetkellä ehkä kaikkein parhaiten on se, että minä olen Jenny ja minä olen Suomen ensimmäinen Bachelorette ja koko Suomen kansa pääsee seuraamaan kun etsin rakkautta Turkin auringon alla Livillä ja Ruudussa 1.10. alkaen. Suomen ensimmäinen Bachelorette. Ei paineita, huh!

Kuvahaun tulos haulle bachelorette suomi

”Jenny, mulla on hyviä uutisia. Me ollaan vihdoin viimein tekemässä ensimmäistä Bachelorettea ja me halutaan tehdä se sun kanssa. Oothan sä yhä sinkku? Kiinnostaahan tämä sua? Me halutaan sut tähän ja myös katsojat haluaa sut tähän!” 

Tuollaisen puhelinsoiton sain keväällä ja ne ketkä minua tai mediaa ovat seuranneet, tietävät kyllä mitä vastasin tuohon, mutta kerrotaan se vielä tässäkin, että vastaukseni oli KYLLÄ! KYLLÄ, KYLLÄ, KYLLÄÄÄÄ!!! Minulla taisi olla vielä sellaiset sydämet silmien paikalla koko puhelun ajan. Olin ja olen niin innoissani tästä, etten mahtanut innostukselleni mitään! Silloin pari vuotta sitten, kun olin ihastunut ensimmäiseen Bacheloriimme Juhaan ja olin kovasti jatkamassa yhteistä matkaamme hänen kanssaan, sain kuitenkin kuulla olevani liian herkkä parisuhteeseen hänen kanssaan. Muuta en keskustelusta muista. En ihastu helposti, mutta kun ihastun olen täysillä mukana. Juha ei ensinäkemältä vaikuttanut minun tyyppiseltä mieheltä ulkonäön tai persoonansa perusteella, mutta olin kuitenkin avoin tutustumaan häneen ja antamaan mahdollisuuden. Olen todella onnellinen, että tein niin, sillä vaikka yhteinen ”matkamme” olikin lyhyt, niin siihen mahtui paljon ihania ja erilaisia kokemuksia ja ihan oikeasti oikeasti ihastuin häneen ja odotin mahdollista yhteistä tulevaisuutta. Kun matkamme loppuikin lyhyeen, niin minulta meni jonkin aikaa toipua siitä. Kuten kerroin, ihastuessani olen täysillä mukana enkä toivu ihastuksista nopeasti. Vaikka Juhan kohdalla ei rakkaudesta ollutkaan vielä kysymys, niin silti minulla meni parisen kuukautta päästä epäonnistuneesta suhteesta yli. Ajatus siitä, että voisin olla Bachelorettena itse joku päivä piristi kuitenkin siinä kohtaa kummasti kun pahimmilta sydänsuruilta olin Juhan jälkeen toipunut.

Minä hain aikoinaan Bachelor Suomeen ihan hetken mielijohteesta. Minulta oli loppunut pari kuukautta aiemmin pari kuukautta kestänyt etäsuhde, jossa minä olin todella ihastunut ja mies olikin se, joka totesi ettei oikeastaan halua seurustella tai ainakaan minun kanssani. Lopettaessamme tapailun olin juuri muuttanut työn perässä Turusta Helsinkiin (tätä muuttoa olin suunnitellut jo jonkin aikaa ja vihdoin löytyi minua kiinnostava työ) enkä tuntenut Helsingistä vielä oikein ketään. Pari ensimmäistä kuukautta meni myös enimmäkseen itkiessä ja miettiessä, että mikä minussa on vikana kun en kelpaa. Yhtenä sunnuntaiaamuna olin syömässä aamupalaa keittiössä kun äitini laittoi viestillä linkin, että ”Jenny! Suomeen tulee vihdoin viimein Bachelor ja sun pitää hakea sinne!”. Minähän vaan naureskelin, että no en varmasti ja hyi kamala mikä ajatus olla kilpailemassa yhdestä miehestä muiden naisten kanssa ja hyi hyi hyi, ei ikinä, jos saisin olla Bachelorette ja miehet kilpailisivat minusta, niin mikä ettei, mutta ei toisinpäin. Siinä taisi kuitenkin mennä vaan iltaan asti kunnes olin jo lähettänyt hakemukseni. Suomen synkkä ja kylmä marraskuu auttoivat minua päätöksen teossa kyllä huomattavasti ja siihen päälle vielä yksinäinen sunnuntai ja voila, hakemus oli tehty. Minä taisin jopa hakemukseen kirjoittaa, että ette te mitään Bachelorettea voisi tehdä, että se olisi enemmän minun juttu, kun minä en oikein tuosta kilpailusta muiden naisten kanssa välitä. Kumma juttu, tuotantoa ei hirmuisesti kiinnostanut minun Bachelorette-haaveet vaan pyysivät minua haastatteluun Bachelor-kuvauksia varten.

Olen kertonut aiemminkin, että minun oli helppo sanoa Bachelorette-projektille kyllä, sillä uskon yhä edelleen tähän tosi-tv-rakkauskonseptiin (vaikka edellinen sellainen epäonnistuikin, mutta kellä ei olisi epäonnistumisia rakkaudessa?) ja siihen, että voin tavata ihanan miehen yhtälailla teeveessä kuin oikeassa elämässäkin. Tiedostan myös, että minä saatan olla tämän kaiken jälkeen ihan yhtä sinkku kuin aiemminkin enkä löydä tästä ohjelmasta ketään, mutta ei kai siitä haittaa ole etsiä omaa rakasta vaikka sitten television kautta.

Vaikka minun oli helppo sanoa projektille kyllä, minulla meni silti fiilikset ylösalaisin koko kevään ja kesän. Välillä tämä kaikki tuntui niin kaukaiselta ja epätodelliselta, etten aina tainnut edes tajuta, että kyllä tämä ihan oikeasti tapahtuu, Bachelorette Suomi kuvataan ja minua on pyydetty ensimmäiseksi Bacheloretteksi! Apua! Iiiiik miten jännää, ihanaa ja mahtavaa, mutta silti, APUA! Mikä vastuu olla unelmien poikamiestyttö! Eikö unelmien poikamiestytön pitäisi olla rikas ja hyvässä, menestyvässä ammatissa, mallin mitoissa, mutta kuitenkin nauttia syömisestä ja herkuttelusta, olla ihana, herttainen naapurintyttö mutta kuitenkin seksikäs joka miehen unelma, olla hauska mutta kuitenkin fiksu ja kyvykäs puhumaan myös vakavia, urheilusta nauttiva pelottavan kaunis kaunotar? Entä jos onkin vaan ihan tavallinen pisamanaama, joka kiukuttelee kun sille päälle sattuu, laukoo totuuksia ja nauraa itse eniten omille vitseilleen. Entä jos tykkää urheilla vain juuri sen verran, että voi hyvin ja voi jatkossakin nauttia pizzaperjantaista ja muutamasta viinilasillisesta silloin tällöin. Entä jos nauttii välillä jopa useamman viinilasillisen ja on sitä mieltä, että viikonloppu, shoppailu ja loma alkaa parhaiten, kun aloittaa sen juhlavasti kuoharilasillisella. Entä jos käy normaalipalkkaisessa työssä, josta nauttii koska siellä on parhaat työkaveri, joka kuitenkin palkitsee ahkerasta työstä vain sen verran, että se mahdollistaa oman asunnon kaukaa Helsingin keskustasta, mutta kuitenkin palvelujen läheisyydestä. Ja entä jos loput rahat menevätkin sitten matkusteluun ja shoppailuun, tässä kohtaa voisin leikkiä olevani Carrie Bradshaw ja kertoa, että ”shopping is my cardio”, niin enhän mä sitä voi lopettaa! Voiko kaikesta näistä huolimattakin olla unelmien poikamiestyttö? Näemmä voi, sillä arvatkaa mitä….

Minä olen Jenny ja olen Suomen ensimmäinen Bachelorette, hei vaan! Taidan olla nimenomaan katsojien toive ja valinta tähän enkä voisi olla otetumpi tästä vastuusta ja kunniatehtävästä! Iso kiitos kaikille, jotka olette seuranneet minua Bachelorista asti ja vaaditte, että nyt on naisten vuoro! Ja nimenomaan, että nyt on minun vuoro! Kiitos! Kaikki te jotka tulette matkaan vasta nyt tai myöhemmin, tervetuloa, tutustutaan! Rehellisesti minua välillä ihan itkettää kun ajattelen kuinka ihania katsojia ja seuraajia olen saanut Bachelor ja Bachelorette taipaleeni myötä. Saan teiltä päivittäin positiivista palautetta tai vaan tervehdyksiä ja kuulumisten vaihtoa ja ne piristävät aina päivääni. Bachelorette Suomi alkaa Liviltä ja Ruudusta 1.10. ja huh mikä matka se olikaan. Lupaan kuitenkin, että olen siinäkin oma rehellinen ja hupsu itseni. Toivottavasti ette pety!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *