I do… want an entertainer

Ja Bachelorette Suomi jakson numero viisi ruodinta jatkuu! Tästähän nousi ihan suorastaan kohu, kun olin tylynä sekä Jesselle että Santulle ja omasta mielestäni ihan ansaitusti molemmille. Mitä tässä sitten omasta mielestäni tapahtui?

Annoin Jesselle Single Delight ruusun jo Vanajanlinnassa, joka antaa kantajalleen varmuuden siitä, että kotiin ei tarvitse lähteä ennen kuin on päässyt edes kerran kanssani yksilödeiteille. Ruusu meni Jesselle ihan siitä syystä, että ensinnäkin Jesse jännitti ihan hirveästi Vanajanlinnassa ja hänen huulensa vapisivat kun hymyili (ja minulla oli vaikeuksia katsoa häntä kun tuo jännitys oli niin paha) enkä meinannut saada hänestä mitään irti jännitykseltä. Jesse kuitenkin kertoi, että on vakavissaan ja etsimässä oikeaa suhdetta, joten ajattelin että häntä ruusu auttaisi eniten ja hän voisi sen myötä vapautua tuosta jännityksestä. Jesse otti ruusun ilolla vastaan.

Turkissa aloin kutsumaan miehiä yksilödeiteille ja jotenkin ne olivat aina jonkun muun näköisiä kuin Jessen ja tietty sitten kutsuin sen kenen ajattelin nauttivan deiteistä eniten ja kenen kanssa minä ajattelin, että niistä nauttisin. Hamam-spahan halusin lopulta kutsua Jessen, koska hän oli moneen kertaan sanonut kuinka haluaa hemmotella muita, mutta itseään ei tule hemmoteltua niin usein. Hamam on siihen oikein hyvä keino.

Heräsin tuona aamuna joskus 4.30 maissa, jotta ehdin itse valmiiksi ennen kyytini tuloa. Kyytini tietysti eksyi matkalla ja minä torkuin 40 minuuttia kiukkuisena hotellini aulassa miettien, että koko tämän ajan olisin voinut nukkua pidempään. Minä olin joskus kauan, kauan, KAUAN sitten itse aamuvirkku, mutta valitettavasti se saattaa näemmä muuttua ja nykyään olen kyllä iltavirkku ja aamuisin on toooooodella tahmeaa nousta ylös. Minä kuitenkin lopulta pääsin kuin pääsinkin miesten villalle herättelemään miehiä silmäpussieni kera ja ah se oli hauskaa kun sieltä heräsi kiukkuisia miehiä ihmettelemään, että MIKSI minä olen siellä ja MIKSI minä huudan.

Jessenhän minä sieltä villalta tulin nappaamaan mukaan, mutta toki oli kiva tsekata samalla, että ovatko miehet aamuvirkkuja itse. Minullahan on ongelmia vain heräämisessä, mutta hetken päästä olen juuri niin ärsyttävän positiivinen kuin aina olen ja ihmiset hermostuvat minuun, jep jep jep 🙂

Deitit Jessen kanssa meni aivan älyttömän hyvin ja meiltä löytyi todella hyvä kemia väliltämme. Ajatukset elämästä ovat aika samanlaiset. Vaihdettiinpa muuten myös yksi suudelma ja se oli hyvä. Yllätyin, koska en pidä Jesseä noin ulkoisesti omana tyyppinä, mutta pusu yllätti ja hyvä fiilis. Halusin jatkaa Jesseen tutustumista ja annoin hänelle ruusun deittien päätteeksi.

Illan mix&minglessä olin olevinaan hauska valkoisella iltapuvullani, joka muistutti erehdyttävästi häämekkoa ja kävelin ympäriinsä häämarssia hyräillen. Minusta tuntuu edelleen ettei osa miehistä edes ymmrtänyt mikä siinä oli niin hauskaa. Ehken itsekään ymmärrä. Ajattelin, että pelotellaan nyt ne sitoutumiskammoisimmat häämekolla pois.

Koska minun ja Jessen deitit menivät niin hyvin, olin siksi niin pettynyt häneen kun hän nappasi minut juttutuokioon kanssaan ja nappasipa vielä ottaen kiinni lanteistani kaikkien miesten läsnäollessa (anteeksi häävitsit jatkuvat yhä). Mielestäni se oli turhan intiimiä, sillä ympärillä oli miehiä joita minä tapailin siinä kohtaa. En myöskään arvostanut sitä, että hän edes hakee itselleen enemmän aikaa, kun on juuri ollut kanssani deiteillä. Haluaisin, että hän arvostaa kilpakumppaneitaan sen verran, että antaa heillekin mahdollisuuden jutella kanssani ja arvostaa minua, jotta minä opin tuntemaan myös muut miehet joiden kanssa en ollut vielä ollut deiteillä. Tämä sai minut ärsyyntymään ja lopullisesti minulta paloi pinna, kun Jesse yritti suudella minua juttelun päätteeksi, joka kertoo siitä ettei hänellä ollut lainkaan tilannetajua siihen missä ollaan ja ketä siellä on. Ei sopivaa. Soo soo soo. Tästä Jesse saa kuulla ensi viikolla…

Ja sitten rumpujen pärinää… päästään mieheen nimeltä Santtu. Santtu haki minut juttelemaan ja juttelikin vakavia. Jostain syystä Santtu oli sitä mieltä, että en etsi enää aviomiestä vaan viihdyttäjää ja kutsun treffeille ja jatkoon vaan ruskettuneita lihaskimppuja. Myönnän. Olen syyllistynyt kutsumaan deiteille ruskettuneita lihaskimppuja ja olen tuntenut heihin vetoa. Enkä tunne edes huonoa omatuntoa tästä. Mutta miksi Santtu oli sitä mieltä, että minun mielipiteet ovat muuttuneet matkan varrella siitä, että mitä minä olin tuolta hakemassa? Olin koko ajan etsimässä oikeaa ihastusta, joka voi syventyä rakkaudeksi ja siis oikeaa parisuhdetta. Minulle se tarkoittaa sitä, että tunnen vetoa mieheen sekä fyysisesti että henkisesti ja kyllä, joskus ruskettuneet lihaskimputkin vetävät minua puoleensa ja haluan, että puolisoni viihdyttää minua kaikin mahdollisin tavoin ja minä häntä.

Minulle jäi Santun puheista sellainen kuva että nämä viihdyttäjät eivät olisi yhtä hyviä kumppaniehdokkaita kuin ne epäviihdyttäjät (mikä on viihdyttäjän vastakohta?). En tiedä miksi Santtu esitti asiansa kuten esitti, mutta haluan uskoa ettei hän tarkoittanut sillä mitään pahaa ja hän vaan esitti sen huonosti. Minulle tuo oli vaan todella huono ajankohta esittää tuollaista ja vielä tuolla huonolla tavalla, sillä minulla oli ollut haasteita Turkissa löytää Santusta se positiivinen tyyppi, jonka tapasin Vanajanlinnassa. Aina kun tapasimme kuvauksissa ja juttelimme, hänellä tuntui joku asia olevan huonosti. Toki syystä pitää valittaa, jotta asiat selviävät ja mikään ei jää painamaan mieltä, mutta tuolla kun olimme tutustumassa toisiimme, niin itse ainakin näin sen mahdollisuutena vaikka kuvauspäivät venyivätkin ja ymmärsin kun päivät olivat haastavia. Odotin silti aina miesten tapaamista ja olisin toivonut samaa häneltä kuten muilta miehiltäkin.

Haluan kuitenkin puolustaa Santtua, sillä en usko, että hän on oikeasti niin negatiivinen. Ehkä vaan vähän kyseenalaistava. Hän oli tuolla ehkä hetken negatiivinen ja kilpailutilanne oli vienyt hänestä voiton tai hän vaan halusi jo lähteä kotiin. En tiedä. Mutta tunnistan tuon itsestäkin, että joskus jos asiat menevät huonosti ja tulee epävarma olo, niin omaa fiilistä on todella vaikeaa lähteä siitä nostamaan. Santusta oli kuitenkin jäänyt minulle todella hyvä kuva ja fiilis aiemmin ja vaikka tilanne meni miten meni Turkissa, niin uskon, että Santtu on juuri se hyvä tyyppi, jonka tapasin Vanajanlinnassa.

The End.

50 shades of green ja hiekkaleikit

Nyt kun Suomessa alkaa lämpöasteet menemään jo miinuksen puolelle, niin en voi muuta ajatella kuin päästäpä takaisin tuonne Turkin lämpöön tai minne vain missä aurinko paistaa, ruskettaa ja meri kutsuu! Kelpaisi. Muutama viikko sitten kutsuin Joonan ihastelemaan Turgutin vesiputouksia ja deittikutsuhan oli niinkin ovela kuin 50 shades of green. Sillä lähinnä viitattiin tuohon vesiputousta ympäröivään kauniiseen luontoon, mutta voipi olla, että tuossa kohtaa teki mieli myös vaihtaa jo suudelmia minua kiinnostavien miesten kera. En millään muotoa viittaa kutsulla mihinkään elokuvaan. Lupasin Joonallekin hoitaa sitomisleikit myöhemmin sitten.

Deitithän menivät todella hyvin loppujen lopuksi, mutta Joona tuntui jännittävän deittejä ihan älyttömästi ja aluksi siitä oli jopa vähän vaivaantunut olo. En oikein osannut sanoa, että haluaako mies edes olla siellä kanssani, mutta alun jälkeen kaikki alkoi sujumaan. Olen itse tosin myös niin sujuvasanainen, että vaikka toinen olisi hiljainen ja jännittäisi, niin minä höpötän vaikka yksinäni. Siis jos minua kiinnostaa. Kun olen ärsyyntynyt tai en ole kiinnostunut, olen hiljainen. Saa pistää korvan taakse…:)

Joonan ja minun deiteillä oli taas niin kaunis ja kuuma päivä. Aurinko poltti, eksoottinen vesiputous oli kaunis ja ympärillä oleva luonto vihreä, mutta se vesi. Se vesi putoukseen tuli vuorilta ja voin kertoa, että se oli h**vetin kylmää. Jalkoja särki ja tuntui siltä kuin olisi mennyt seisomaan jääveteen, mutta pakko sinne oli silti vaan pulahtaa. Haluaisin olla henkilö, joka uskaltautuu avantoon ja ottaa siitä kaikki kauneus- ja terveyshyödyt irti, mutta kun en vaan ole sellainen, rakastan lämpöä ja kesää ja lämmintä vettä! Ehkä minusta pikkuhiljaa voisi tulla avantouimari…

Vaihdettiin Joonan kanssa myös suudelma ja apua kun sitä oli todella vaikeaa katsoa telkkarista, koska se näytti niin kömpelöltä ja aiiiiivan liian pitkältä! Suudelma oli oikeasti niin pitkä, koska siinä kesti aikansa, että tajuaa miten toinen suutelee ja miten itse suutelee ja ollaanko me nyt hyvä pari vai ei. Jonkun kanssa suudelmat kun tuntuvat vaan heti oikeilta ja jonkun kanssa, pitää hakea sitä oikeaa rytmiä. Ymmärrättekö?

Meillä oli kuitenkin ihana suudelma Joonan kanssa ja ihanat deitit ja halusin ehdottomasti antaa hänelle ruusun ja pitää hänet mukana.

Vihreältä ja vehreältä vesiputoukselta lähdettiin rannalle leikkimään hiekkaleikkejä rantalentiksen muodossa, johon kutsuin kaikki miehet paikalle. Meillä oli tuolla niin hauskaa ja nämä olivat varmaan hauskimmat ryhmädeitit koko reissulla (tulen sanomaan näin vielä niin monta kertaa), mutta minulla oli vaikeuksia keskittyä kaikkiin miehiin, koska jostain syystä oma katse harhautui aina Leon suuntaan. Leo oli siinä koko ajan verkolla härnäämässä minua ja hän rohkeni hakemaan minut kanssaan juttelemaan kentän ulkopuolelle. Meillähän oli oikein hyvät keskustelut kunnes Leo sai jo toistamiseen pallosta selkään (tämä oli ihan parasta) ja lopulta Jesse haki koko miehen pois luotani. Onneksi lopulta muutkin miehet uskaltautuivat juttelemaan ja olin lopulta ihan sekaisin päästäni (siis enemmän kuin olen jo näin perusluonteeltani sekaisin) kaikista miehistä.

Matsissa oli tietenkin palkittava joku hyvästä pelistä ja mikä on parempi palkinto kuin treffit minun kanssani. Palkitsin treffeillä Anssin, joka pelasi tosi hyvin ja lisäksi opetti minua syöttämään. Toki osasin syöttää jo aiemmin, mutta ei lisäopit pahaksi ole 😉 Anssin kanssa mentiin iltadrinkeille nauttimaan auringonlaskusta. Anssi on todella positiivinen ja lupsakka ja tilaamamme mocktailit olivat todella herkullisia. Kyllä minäkin siis jätän joskus sen viinin tilaamatta. Ettäs tiedätte 😉

Ollako vai eikö olla

…nuoremman (tai vanhemman) miehen kanssa? Olen saanut aika paljon kyselyitä sosiaalisen median kautta siitä, että miten paljon minua harmitti se, että Bachelorette ohjelmassa tapaamani miehet olivat niinkin nuoria (tai niin vanhoja). Oli minua 10 vuotta nuorempaa ja 10 vuotta vanhempaa miestä. Itsehän pidän itseäni yhä nuorena, jolla elämää jo takana ja vielä enemmän edessä, joten en ymmärrä mikä tässä on ongelma. En näytä ikäistäni vanhemmalta enkä käyttäydy kuin elämäni olisi ohi, koska olen ”jo” 35-vuotias. En ole itse myöskään ikinä uskonut tiettyihin bokseihin, joihin tietyn ikäiset pitäisi lokeroida ja tietyssä boksissa pitäisi tehdä tiettyjä asioita. Kukin tekee asioita omalla tahdillaan ja mikä tuntuu itselle oikealta.

Aloitetaan niistä vanhemmista miehistä. Niitähän oli siellä niinkin runsaat määrät kuin kaksi kappaletta, yksi 38-vuotias ja yksi 44-vuotias. Santtu on se 44-vuotias ja itse en koe ikäeroa hänen kanssaan. Santtuhan on nuorekas ja tykkää mennä ja tehdä asioita kuten minäkin, joten tuntuu että me ollaan lähes samanikäisiä. Vanhemmissa miehissä ei siis ole mitään vikaa ja vanhemmat miehet siis täten käsitelty. Bum. Ikäerossa ei ollut ongelmaa.

 

View this post on Instagram

 

A post shared by Santtu Ratinen (@santturatinen) on

Sitten ne nuoremmat miehet. Myönnetään, osa miehistä vaikutti minulle aivan liian nuorilta tavatessani heidät Vanajanlinnassa… ja näitä nuoria miehiähän riitti, hah. Otetaan vaikka nämä meidän nuorimmat eli Taneli ja Leo. Molemmat 25-vuotiaita. Molemmat todella hyvännäköisiä ja hyväkroppaisia, kyllä, arvostelen ulkonäköä ensin kun olen etsimässä ihastusta, kuka ei arvostele. Taneli vaikutti minun mielestä aivan liian nuorelta minulle ja paljon nuoremmalta kuin Leo! Minun on myös aivan hirveää katsoa kun puhun Tanelille, sillä minulla on sellainen olo, että sössötän hänelle kuin pikkulapselle. Anteeksi Taneli, en tee sitä tahallani! Sössötys vaan tulee jostain. Leosta en olisi ikinä uskonut, että on vasta 25-vuotias. Siinä missä Taneli on komea, mutta minun silmissä vielä söötti baby face, niin Leo vaikutti jo aikuisemmalta mieheltä (söötiltä sellaiselta hänkin).

 

View this post on Instagram

 

A post shared by LEO RANTANEN (@leorantanen) on

 

View this post on Instagram

 

A post shared by Taneli Palola (@tanelipa) on

Kutsuessani ensimmäisen miehen treffeille Turkissa, kutsuin sinne Leon. Hän herätti kiinnostukseni Vanajanlinnassa, mutta epäröin hänen ikäänsä ja sitä, että voidaanko me olla samassa elämäntilanteessa. Mielestäni oli reilua meitä molempia kohtaan nähdä heti eikä tuhlata kummankaan aikaa, jos toteammekin, että me emme ole samassa elämäntilanteessa. Meillä oli Leon kanssa itseasiassa todella pitkät treffit ja saatiin jutella todella pitkään rauhassa, kaksin, ilman kameroita. Auttaa kummasti toiseen tutustumisessa. Juteltiin kevyita ja vähän syvällisempiä useamman tunnin. Leon tarinaa kuunnellessa ymmärsin miten paljon hänkin on jo kokenut elämässä. Ei mikään ihme ettei hänestä tullut viboja, että olisi ”vasta” 25-vuotias.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Millainen sitten on tyypillinen 25-vuotias ja onko sellaista? Ei. Kaikilla on erilainen elämä ja kokemukset ja kyllä ne kokemukset kasvattaa. Jokaisen persoonallisuus on erilainen ja jo se aiheuttaa erilaisen asenteen elämään ja näkyy varmasti myös ”henkisessä iässä”. Jos mietin itseäni 10 vuotta sitten, niin olin pitkässä parisuhteessa ja asuin silloisen avuopuolisoni kanssa. Matkustimme pari kertaa vuodessa, olimme molemmat vakituisissa työsuhteissa ja mietimme mitä tulevaisuudessa. Kuulostaa siltä, että olisin ollut aikuinen ja valmis vakavaan parisuhteeseen 10 vuotta sitten, mutta oikeasti olin kaukana siitä mitä nykyään olen. Minulla oli paljon nuoruuden arpia ja kasvukipuja, joita olisi ehdottomasti pitänyt käsitellä jo ennen parisuhteita. Nykyään tunnen itseni ja tiedän mitä haluan ja uskallan sanoa sen ääneen. Nykyään en jäisi suhteeseen vain siksi, kun tässä nyt ollaan jo hetki seurusteltu ja useimmiten on aika kivaa enkä usko, että itsekään olin mukavin puoliso silloin 10 vuotta sitten.

Se, että minä en ole tiennyt 25-vuotiaana mitä haluan elämältä ja onko rinnalla oleva kumppani se oikea vai ei, ei tarkoita sitä etteikö muut 25-vuotiaat voisi tietää jo nyt mitä he haluavat elämältä. Siksi annoin Leolle ja Tanelille mahdollisuuden ja kutsuin heidät jatkoon Vanajanlinnassa. Leon kanssa oli ensitreffeillä vielä niinkin kivaa, että unohdin antaa hänelle ruusun ja korjasin sen sitten myöhemmin mix&mingle tilaisuudessa. Mikä tämän kirjoituksen pointti oli? Ei mikään, mutta kerroinpa vaan, että nämä nuoremmat ja vanhemmat miehet ovat aika ihania jotka minulla oli Turkissa mukana ja minulla ei ole mitään 10 vuotta nuorempia tai vanhempia miehiä vastaan. The end.

Minä olen Jenny

Moi,

Olen Jenny ja olen ihan mahottoman kärsimätön. Oon kotosi Turuust ja nykysi asun Helsingis. Kävin täs kesäl Turkis kattelee jos löytys mies, mut eihän niist ollu mihinkään! Hauska reissu oli kyllä. Mulla on koira Olga, joka ikävöi mua aina, koska oonhan vaa niin paras äiti sille. Eksyn viikonloppusin bileisiin, jossa en halua olla ja tykkään roskaruoasta. Rakastan matkustelua ja suoraan sanottuna en muuta tekis ellei olis iha pakko. Kiva ois joku matkustelukaveri!

Sanoin yhdelle kaverille (joka on muuten yksi miehistä ohjelmassa nimeltä Bachelorette Suomi ja häneltä myös viittaus ettei miehistä ole mihinkään, hah!), että minulla olisi kova hinku kirjoittaa blogia ja minulla on jo monen monta blogikirjoitusta kirjoitettuna, mutta en vaan pysty kirjoittamaan sitä ensimmäistä kirjoitusta. Se tuntuu olevan niin, niin, niin vaikeaa. Siinä pitäisi kertoa itsestä kaikkea ja saada joku jopa innostua lukemaan se teksti. Apua! Miten se onnistuu? Ei mitään hajua. Haluaisin vaan olla jo vanha bloggari, joka kirjoittaa juttuja silloin tällöin fiiliksen mukaan ja milloin mistäkin ja olisi joku joka aina haluaisi tulla lukemaankin niitä, mutta eipä sellaiseen tilanteeseen varmaankaan voi tuosta noin vaan hypätä. Minun kaveri tuosta ohjelmasta sitten tarjosi apuaan ja hän kirjoitti tuon yllä näkyvän tekstin puolestani! Hän sanoi, että siinä sinulle ensimmäinen teksti, turha stressata sen enempää Jenny! Tuossa tuleekin aika hyvin esille, että kuka olen, eikö vain? Hah! Yritetään kuitenkin vielä uudelleen.

Moi, olen Jenny ja minä kyllä olen ihan älyttömän kärsimätön. Olen aina ollut samanlainen kuin muut ikäiseni, että kaikki minulle heti, nyt! No mitä haluat? En tiedä! Koska haluat ne? Nyt! Mutta eiköhän aika monella elämä ole sitä itsensä etsimistä ja tutkimista, että mitä elämältä haluaa ja sitä mukaa kun palaset loksahtavat kohdalleen, sitä alkaa miettiä jo uusia juttuja, että mitä seuraavaksi. Kuka myöntää? Itse olen ainakin elämän mittaisella etsimismatkalla itseeni, mutta se matka on paras ja teen parhaani, että nautin myös nykyhetkestä ja kaikesta mitä olen jo saavuttanut.

Minä tosiaan olen kotoisin Turusta ja asun nykyisin Helsingissä. Turulla on kuitenkin iso paikka sydämessäni enkä pidä mahdottomana ajatuksena ettenkö joskus vielä muuttaisi sinne. Instanimeni @jennyaurajoella tulee tietysti myös Turusta ja pitää sisällään tarinan vanhasta ”bloggaajasta” Jennystä, joka yritti kuumeisesti keksiä blogilleen nimeä. Nimi löytyi lopulta elokuvasta Aamiainen Tiffanyllä ja muuntui siitä nimeksi Aamiainen Aurajoella. Kirjoitin blogia kun matkustelin maailmalla ja sillä taisi olla runsaat 3 lukijaa, äiti, sisko ja joku satunnainen vaihtuva lukija. Blogi vaihtoi nimeään vielä kerran ja nimeksi tuli lopulta Jenny Aurajoella. Silloinen blogi on kuopattu ja haudattu, mutta nimi jäi elämään. Tyttö voi lähteä Turusta, mutta Turku ei tytöstä. Olkoon siis instanimeni jatkossakin Jenny Aurajoella. Turku on siis edelleen rakas, rakas kaupunki, mutta minulla on vaan jo iso ystäväpiiri ja työ Helsingissä, joista mistään en ole valmis luopumaan, joten eiköhän Helsinki ole nyt kaupunki jota kutsun kodiksi.

Minulla on koira nimeltä Olga ja hän on minulle rakkaista rakkain. Olga on minun vauva, koska muita vauvoja ei elämääni vielä ole tullut. Olgalla on myös iso merkitys siinä mielessä, että hän tuli elämääni 7 vuotta sitten kun minulla oli todella vaikea ero meneillään ja hän tuli ja pelasti minut. Sen sijaan, että olisin murehtinut mikä kaikki parisuhteessani meni pieleen ja miksi minulla oli niin paha olla, sain vaan hoivata häntä ja hän minua. Toki myöhemmin tajusin, että pitää sitäkin vähän tutkailla, että miksi voin niin huonosti ja mitä voin tehdä sille, mutta Olgasta oli minulle suuri apu. Olga vilahtaa instastoryssäni säännöllisesti.

Minä rakastan matkustelua kuten niin moni muukin ja se on iso osa minua. Voiko matkailu olla iso osa ihmistä? Voi. Itsellä tulee sellainen olo, että tarvitsen matkustelua elääkseni ja elän matkustellakseni. Olen jostain syystä aina löytänyt rahaa matkusteluun vaikka rahaa ei olisi ollut yhtään ylimääräistä esim. opiskeluaikoina. Matkusteluun löytyi kuitenkin aina rahaa. Eikä matkustelun tarvitse olla kallista! Sen voi tehdä myös budjetilla! Kunhan jättää shoppailut väliin (itse en ole osannut jättää).

Mutta mikä minut määrittelee tällä hetkellä ehkä kaikkein parhaiten on se, että minä olen Jenny ja minä olen Suomen ensimmäinen Bachelorette ja koko Suomen kansa pääsee seuraamaan kun etsin rakkautta Turkin auringon alla Livillä ja Ruudussa 1.10. alkaen. Suomen ensimmäinen Bachelorette. Ei paineita, huh!

Kuvahaun tulos haulle bachelorette suomi

”Jenny, mulla on hyviä uutisia. Me ollaan vihdoin viimein tekemässä ensimmäistä Bachelorettea ja me halutaan tehdä se sun kanssa. Oothan sä yhä sinkku? Kiinnostaahan tämä sua? Me halutaan sut tähän ja myös katsojat haluaa sut tähän!” 

Tuollaisen puhelinsoiton sain keväällä ja ne ketkä minua tai mediaa ovat seuranneet, tietävät kyllä mitä vastasin tuohon, mutta kerrotaan se vielä tässäkin, että vastaukseni oli KYLLÄ! KYLLÄ, KYLLÄ, KYLLÄÄÄÄ!!! Minulla taisi olla vielä sellaiset sydämet silmien paikalla koko puhelun ajan. Olin ja olen niin innoissani tästä, etten mahtanut innostukselleni mitään! Silloin pari vuotta sitten, kun olin ihastunut ensimmäiseen Bacheloriimme Juhaan ja olin kovasti jatkamassa yhteistä matkaamme hänen kanssaan, sain kuitenkin kuulla olevani liian herkkä parisuhteeseen hänen kanssaan. Muuta en keskustelusta muista. En ihastu helposti, mutta kun ihastun olen täysillä mukana. Juha ei ensinäkemältä vaikuttanut minun tyyppiseltä mieheltä ulkonäön tai persoonansa perusteella, mutta olin kuitenkin avoin tutustumaan häneen ja antamaan mahdollisuuden. Olen todella onnellinen, että tein niin, sillä vaikka yhteinen ”matkamme” olikin lyhyt, niin siihen mahtui paljon ihania ja erilaisia kokemuksia ja ihan oikeasti oikeasti ihastuin häneen ja odotin mahdollista yhteistä tulevaisuutta. Kun matkamme loppuikin lyhyeen, niin minulta meni jonkin aikaa toipua siitä. Kuten kerroin, ihastuessani olen täysillä mukana enkä toivu ihastuksista nopeasti. Vaikka Juhan kohdalla ei rakkaudesta ollutkaan vielä kysymys, niin silti minulla meni parisen kuukautta päästä epäonnistuneesta suhteesta yli. Ajatus siitä, että voisin olla Bachelorettena itse joku päivä piristi kuitenkin siinä kohtaa kummasti kun pahimmilta sydänsuruilta olin Juhan jälkeen toipunut.

Minä hain aikoinaan Bachelor Suomeen ihan hetken mielijohteesta. Minulta oli loppunut pari kuukautta aiemmin pari kuukautta kestänyt etäsuhde, jossa minä olin todella ihastunut ja mies olikin se, joka totesi ettei oikeastaan halua seurustella tai ainakaan minun kanssani. Lopettaessamme tapailun olin juuri muuttanut työn perässä Turusta Helsinkiin (tätä muuttoa olin suunnitellut jo jonkin aikaa ja vihdoin löytyi minua kiinnostava työ) enkä tuntenut Helsingistä vielä oikein ketään. Pari ensimmäistä kuukautta meni myös enimmäkseen itkiessä ja miettiessä, että mikä minussa on vikana kun en kelpaa. Yhtenä sunnuntaiaamuna olin syömässä aamupalaa keittiössä kun äitini laittoi viestillä linkin, että ”Jenny! Suomeen tulee vihdoin viimein Bachelor ja sun pitää hakea sinne!”. Minähän vaan naureskelin, että no en varmasti ja hyi kamala mikä ajatus olla kilpailemassa yhdestä miehestä muiden naisten kanssa ja hyi hyi hyi, ei ikinä, jos saisin olla Bachelorette ja miehet kilpailisivat minusta, niin mikä ettei, mutta ei toisinpäin. Siinä taisi kuitenkin mennä vaan iltaan asti kunnes olin jo lähettänyt hakemukseni. Suomen synkkä ja kylmä marraskuu auttoivat minua päätöksen teossa kyllä huomattavasti ja siihen päälle vielä yksinäinen sunnuntai ja voila, hakemus oli tehty. Minä taisin jopa hakemukseen kirjoittaa, että ette te mitään Bachelorettea voisi tehdä, että se olisi enemmän minun juttu, kun minä en oikein tuosta kilpailusta muiden naisten kanssa välitä. Kumma juttu, tuotantoa ei hirmuisesti kiinnostanut minun Bachelorette-haaveet vaan pyysivät minua haastatteluun Bachelor-kuvauksia varten.

Olen kertonut aiemminkin, että minun oli helppo sanoa Bachelorette-projektille kyllä, sillä uskon yhä edelleen tähän tosi-tv-rakkauskonseptiin (vaikka edellinen sellainen epäonnistuikin, mutta kellä ei olisi epäonnistumisia rakkaudessa?) ja siihen, että voin tavata ihanan miehen yhtälailla teeveessä kuin oikeassa elämässäkin. Tiedostan myös, että minä saatan olla tämän kaiken jälkeen ihan yhtä sinkku kuin aiemminkin enkä löydä tästä ohjelmasta ketään, mutta ei kai siitä haittaa ole etsiä omaa rakasta vaikka sitten television kautta.

Vaikka minun oli helppo sanoa projektille kyllä, minulla meni silti fiilikset ylösalaisin koko kevään ja kesän. Välillä tämä kaikki tuntui niin kaukaiselta ja epätodelliselta, etten aina tainnut edes tajuta, että kyllä tämä ihan oikeasti tapahtuu, Bachelorette Suomi kuvataan ja minua on pyydetty ensimmäiseksi Bacheloretteksi! Apua! Iiiiik miten jännää, ihanaa ja mahtavaa, mutta silti, APUA! Mikä vastuu olla unelmien poikamiestyttö! Eikö unelmien poikamiestytön pitäisi olla rikas ja hyvässä, menestyvässä ammatissa, mallin mitoissa, mutta kuitenkin nauttia syömisestä ja herkuttelusta, olla ihana, herttainen naapurintyttö mutta kuitenkin seksikäs joka miehen unelma, olla hauska mutta kuitenkin fiksu ja kyvykäs puhumaan myös vakavia, urheilusta nauttiva pelottavan kaunis kaunotar? Entä jos onkin vaan ihan tavallinen pisamanaama, joka kiukuttelee kun sille päälle sattuu, laukoo totuuksia ja nauraa itse eniten omille vitseilleen. Entä jos tykkää urheilla vain juuri sen verran, että voi hyvin ja voi jatkossakin nauttia pizzaperjantaista ja muutamasta viinilasillisesta silloin tällöin. Entä jos nauttii välillä jopa useamman viinilasillisen ja on sitä mieltä, että viikonloppu, shoppailu ja loma alkaa parhaiten, kun aloittaa sen juhlavasti kuoharilasillisella. Entä jos käy normaalipalkkaisessa työssä, josta nauttii koska siellä on parhaat työkaveri, joka kuitenkin palkitsee ahkerasta työstä vain sen verran, että se mahdollistaa oman asunnon kaukaa Helsingin keskustasta, mutta kuitenkin palvelujen läheisyydestä. Ja entä jos loput rahat menevätkin sitten matkusteluun ja shoppailuun, tässä kohtaa voisin leikkiä olevani Carrie Bradshaw ja kertoa, että ”shopping is my cardio”, niin enhän mä sitä voi lopettaa! Voiko kaikesta näistä huolimattakin olla unelmien poikamiestyttö? Näemmä voi, sillä arvatkaa mitä….

Minä olen Jenny ja olen Suomen ensimmäinen Bachelorette, hei vaan! Taidan olla nimenomaan katsojien toive ja valinta tähän enkä voisi olla otetumpi tästä vastuusta ja kunniatehtävästä! Iso kiitos kaikille, jotka olette seuranneet minua Bachelorista asti ja vaaditte, että nyt on naisten vuoro! Ja nimenomaan, että nyt on minun vuoro! Kiitos! Kaikki te jotka tulette matkaan vasta nyt tai myöhemmin, tervetuloa, tutustutaan! Rehellisesti minua välillä ihan itkettää kun ajattelen kuinka ihania katsojia ja seuraajia olen saanut Bachelor ja Bachelorette taipaleeni myötä. Saan teiltä päivittäin positiivista palautetta tai vaan tervehdyksiä ja kuulumisten vaihtoa ja ne piristävät aina päivääni. Bachelorette Suomi alkaa Liviltä ja Ruudusta 1.10. ja huh mikä matka se olikaan. Lupaan kuitenkin, että olen siinäkin oma rehellinen ja hupsu itseni. Toivottavasti ette pety!